Barona xChange

Kenelle työ ulkomailla Barona xChangen kautta sopii?

Työ ulkomailla on monen haave, mutta nyt se on tehty entististä helpommaksi – ja mahdolliseksi kaikille;  niin sinkuille, nuorille, perheellisille kuin kokeneille ammattilaisillekin. Edellytyksenä on ainoastaan se, että voit tehdä työtehtäväsi etänä.

Barona xChange-palvelun kautta tehtävä työ ulkomailla sopii sinkuille, nuorille, perheellisille sekä kokeneillekin ammattilaisille. Etätöihin Espanjaan voi lähteä kuka tahansa, jonka työ ei vaadi asiakastapaamisia kasvotusten eikä läsnäoloa työpaikalla. Siis jokainen työntekijä, jonka työ on jakson ajan tehtävissä etätyönä. Rajoituksia Espanjaan töihin lähteville työtehtävien tai ammatin tai toimialan suhteen ei ole.

Työ ulkomailla houkuttelee monia

Fuengirolassa on nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille ja eri elämäntilanteessa oleville. Haluaisitko esimerkiksi supata tai treenata kahvakuulaa rannalla? Tai sukeltaa? Opiskella espanjaa ja matkustella lähikylissä ja tutustua paikalliseen elämänmenoon? Mikä tahansa sinua kiinnostaakaan, tarjoamme vinkkejä vapaa-ajan viettoon.

”Moni asia on täällä eri lailla, mutta kaikista pulmista on selvitty tähän asti huumorilla ja kärsivällisyydellä. Muutamia käytännön asioita on edelleen kesken, mutta kyllä ne siitä, mañana mañana. :D Monenlaisia pieniä arjen hassuja tilanteita sattuu kun on eri maassa, mutta muuten ei ole vielä ainakaan kulttuuriero liian suurelta tuntunut. Ihmiset ovat olleet tosi mukavia ja minut on otettu tosi hyvinvastaan. Ja voi sitä riemua, kun huomaa pystyvänsä omin neuvoin uudessa maassa ja kaupungissa hoitamaan asioita ja paikoin vielä espanjan kielellä. :) Tänne kuuluu siis oikein hyvää ja innolla odotan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan!”

Paula Kvist – Fuengirola

Perheellisillekään työ ulkomailla ja Espanjaan muutto ei ole ongelma

Entäpä perheen kanssa ulkomaille muuttaminen? Se ei ole koskaan ollut näin helppoa. Autamme sinua löytämään suomalaisen, espanjalaisen tai englantilaisen hoitajan, päiväkodin tai koulun. Fuengirolassa on rutkasti harrastuksia ja koettavaa lapsiperheille. Espanjalaisessa kulttuurissa lapsiin suhtaudutaan hyvin ystävällisesti ja leikkipuistoja on paljon.

Nuorille työ ulkomailla on mahdollisuus hankkia kansainvälistä kokemusta

Oletko vielä urasi alussa ja ensimmäistä kertaa lähdössä ulkomaille töihin? Ei hätää, opastamme sinut turvallisesti alkuun ja autamme sinua asunnon löytämisessä. Ystäviä saat työyhteisöstä varmasti, työskenteleehän meitä suomalaisia siellä jo liki 200. Baronalla on lisäksi hyvinvointipäällikkö, jonka puoleen voit kääntyä kaikissa asioissa. Muutto ulkomaille on tehty erittäin helpoksi.

Kokeneille ammattilaisille työ ulkomailla tarjoaa vaihtelua ja uutta näkökulmaa

Oletko ajatellut hankkia eläkeiän asunnon ulkomailta? Pelottaako vieras kieli? Fuengirolan suomalaisyhteisön turvin pärjäät paikan päällä varmasti – myös suomeksi. Aurinkorannikolta löydät suomen kielellä niin lääkärit, jumppatunnit, kulttuurikurssit kuin retketkin. Autamme löytämään sinulle sopivat palvelut. Samalla voit tunnustella, miltä eläkepäivien vietto ja asuminen Espanjassa tuntuisivat.

Haluatko kertoa esimiehellesi Baronan tarjoamasta mahdollisuudesta lähteä vaihtoon Espanjaan?

Vinkkaa ohjelmasta esimiehellesi